Kesyysmittari:
Syntynyt v. 2001 (?) Ruotsissa
Kasvattaja "ei tiedossa"
Vanhemmat "ei tiedossa"
Ei rengastettu
Ei käsiruokittu
Väritys: Valkokasvo-Kaneli-Helmiäinen
Paino: ____ g
Valjaat: Ei käytä
Sukupuoli: Naaras
Harrastukset:
Zeta on Allin ja Lakun äiti ja sillä on ollut poikasia kolmen koiraan kanssa. Toisessa poikueessaan Zorron kanssa Zeta jäi yksin hautomaan viittä munaa ja hoiti poikasensa yksin. Zorro halvaantui lennettyään portaiden kaiteiden välistä, kolhaisten päänsä ja kuoli pian sen jälkeen. Zeta oli silloin muninut vasta ensimmäisen munan, mutta jatkoi sinnikkäästi ja viiedstä munasta kuoriutui kolme komeaa poikasta. Myöhemmin Zeta olisi halunnut pesiä muidenkin koiraiden kanssa, mutta sopivaa puolisoehdokasta ei ollut. Saimme lainaksi pesintää varten Minna Kukkamäeltä Bondin ja Zeta oli heti silminnähden rakastunut ja sai sitten kaksi kaunista poikasta Bondin kanssa. Kun Bond palautettiin Saloon, Zeta jäi jälleen yksin. Yksi kaunis päivä se sitten parittelikin Axun kanssa ja alkoi sen seurauksena pyöristymään. Zetalla ja Axulla oli kaksi poikuetta vuosina 2004 ja 2005. Kun taloon muutti komea valkokasvo-lutino koiras Zulo oli jälleen parinvaihto edessä. Zulolle ainoa vapaa puoliso olisi ollut Alli, mutta en halunnut yhdistää kahta "albinoa" ja toisaalta Axu oli alunperinkin tarkoitus olla Allin pari. Niinpä toivoin vielä kerran Zetan vaihtavan puolisoa ja laitoin Zetan ja Zulon tutustumaan toisiinsa yhteiseen häkkiin. Pari ei kuitenkaan onnistunut jälkeläisten teossa useammasta yrityksestä huolimatta. Ne saivat kuitenkin hoitaakseen Kaenn ja Lillin ensimmäisen poikasen, ja olivat helliä ja hyviä kasvattivanhempia! Katso Zetan ja Zorron poikueita 2003. Katso Zetan ja Bondin poikueita 2004. |